Norjan uusi hirvieläinstrategia: mitä se oikeasti tarkoittaa maanomistajille ja metsästäjille?
Norjan maatalousvirasto (Landbruksdirektoratet) ja Norjan ympäristövirasto (Miljødirektoratet) ovat julkaisseet uuden kansallisen hirvieläinstrategian vuosille 2026–2030.
Strategia-asiakirjat kuulostavat usein kuivilta. Tämä on käytännönläheisempi kuin miltä näyttää.
Se koskee kaikkia, joilla on metsästysoikeus, jotka metsästävät saksanhirveä, hirveä tai metsäkaurista tai joita kiinnostaa, miten Norjan luonnonmaita käytetään jatkossa.
Lyhyt versio on yksinkertainen: hirvieläinten hoidosta on tarkoitus tehdä kokonaisvaltaisempaa, tietopohjaisempaa ja enemmän rajat ylittävään yhteistyöhön perustuvaa.
Se on hyvä asia. Eläimet eivät välitä kuntarajoista. Eikä maastokaan.
Strategia on muutakin kuin kantojen lukuja
Suuri osa hirvieläinkeskustelusta palautuu nopeasti numeroihin.
Kuinka monta eläintä maastossa on? Kuinka monta pitäisi kaataa? Onko kanta liian suuri vai liian pieni?
Ne ovat tärkeitä kysymyksiä. Strategia osoittaa kuitenkin johonkin suurempaan: siihen, miten hirvieläimet kytkeytyvät maatalouteen, metsätalouteen, liikenneturvallisuuteen, metsästyskulttuuriin, riistan terveyteen ja paikalliseen elinkeinotoimintaan.
Tästä asia muuttuu kiinnostavaksi.
Hirvieläimet eivät nimittäin ole vain kanta, jota säädellään. Ne ovat myös resurssi. Osa luontoa. Osa paikallisyhteisöjä. Ja monelle maanomistajalle ne edustavat arvoa, jota voitaisiin hoitaa paljon nykyistä paremmin.
Viisi painopistettä toistuu
Strategia nostaa esiin erityisesti viisi painopistealuetta:
- rajat ylittävä hoito
- maankäytön ristiriidat
- riistan terveys
- metsästyskäytäntöjen tulevaisuus
- hirvieläimet elinkeinoresurssina
Ensimmäinen kohta on ehkä ilmeisin.
Hirvi, saksanhirvi ja metsäkauris liikkuvat elinympäristön, ravinnon, sään, suojan ja maaston mukaan, eivät kartan viivojen mukaan. Siksi hoidon on sovittava paremmin yhteen yli kiinteistö-, kunta- ja läänirajojen.
Se ei tarkoita kaikkien päätösten keskittämistä. Mutta se tarkoittaa, että pienet, irralliset päätökset eivät usein riitä.
Maanomistajan rooli kasvaa
Jos hirvieläimiä halutaan hoitaa hyvin, maanomistajien on oltava mukana.
Maanomistajat ovat lähellä maastoa. He tuntevat metsän, pellot, kulkureitit ja ristiriidat. He näkevät, missä eläimet liikkuvat. He tietävät, missä syntyy syöntivahinkoja. He tietävät myös, missä metsästys voidaan oikeasti toteuttaa turvallisesti ja vastuullisesti.
Siksi on rohkaisevaa, että strategia painottaa viranomaisten, maanomistajien ja metsästäjien yhteistyötä.
Yhteistyö vaatii kuitenkin järjestystä.
Suulliset sopimukset, vanhat tavat ja muutama viesti suuntaan ja toiseen eivät aina riitä. Jos metsästysoikeutta halutaan käyttää hyvin, on oltava selvää, mitä tarjotaan, kuka saa metsästää, mitkä säännöt ovat voimassa ja miten maanomistaja säilyttää määräysvallan.
Hirvieläimet elinkeinoresurssina on keskeinen kohta
Yksi strategian kiinnostavimmista osista on hirvieläinten tarkastelu elinkeinoresurssina.
Tässä on paljon käyttämätöntä arvoa.
Ei siksi, että kaiken metsästyksen pitäisi muuttua kalliiksi ja eksklusiiviseksi. Siitä ei ole kyse. Kyse on siitä, että metsästysoikeutta hoidetaan monin paikoin liikaa käsin, hinnoitellaan liian sattumanvaraisesti tai jätetään vajaakäytölle.
Joillekin maanomistajille se tarkoittaa, että maasto on käyttämättä. Toisille se tarkoittaa, että metsästystä kyllä tarjotaan muille, mutta hallinnointia on enemmän kuin tarpeen. Ja metsästäjille se tarkoittaa usein, että hyviä mahdollisuuksia on vaikea löytää.
Se on huono lopputulos molemmille.
Hyvä järjestäytyminen voi tuoda selkeämpiä metsästysjärjestelyjä, paremman hallinnan maanomistajille ja helpomman pääsyn vakavasti otettaville metsästäjille.
Myös metsästäjien vastuu kasvaa
Strategia käsittelee myös metsästyskäytäntöjen tulevaisuutta.
Kyse ei ole vain kiintiöiden täyttämisestä. Kyse on siitä, miten metsästys toteutetaan, millainen oikeutus sillä on ja millainen kanta jää jäljelle kauden jälkeen.
Viimeinen kohta on tärkeä. Hyvä metsästys ei ole pelkkiä saalislukuja. Se on myös ikärakennetta, sukupuolijakaumaa, kuntoa, ajoitusta ja maaston ymmärtämistä. Metsästäjä, joka hahmottaa kokonaisuuden, on maanomistajalle arvokkaampi kuin se, joka vain tulee paikalle ja kysyy, mitä saa ampua.
Siksi maanomistajien ja metsästäjien vahvat suhteet muuttuvat jatkossa yhä tärkeämmiksi.
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
Maanomistajille strategia tarkoittaa, että metsästysoikeutta kannattaa katsoa resurssina, jonka voi järjestää paremmin.
Ei välttämättä monimutkaisemmin. Mieluiten yksinkertaisemmin. Vain järjestelmällisemmin.
Se tarkoittaa:
- selkeämpää kuvaa siitä, mitä oikeasti voidaan tarjota
- selvästi määriteltyjä ehtoja metsästäjille
- helpompaa viestintää
- parempaa käsitystä siitä, kuka metsästää missä
- parempia mahdollisuuksia luoda maastosta paikallista arvoa
Metsästäjille se tarkoittaa, että vakavuus, ymmärrys ja maaston kunnioittaminen korostuvat entisestään.
Se ei ole huono kehityssuunta. Juuri niin metsästys säilyttää yhteiskunnan hyväksynnän.
Tämä on vasta alkua
Strategia ei ole valmis ratkaisu. Se on suunta.
Varsinainen työ tehdään kunnissa, lupa-alueilla (vald), yksittäisillä kiinteistöillä, metsästysseurueissa ja niiden ihmisten kesken, jotka maastoa oikeasti käyttävät.
Suunta on kuitenkin oikea.
Enemmän tietoa. Enemmän yhteistyötä. Kokonaisvaltaisempi näkökulma. Enemmän paikallista arvonluontia.
Juuri sinne norjalaisen metsästyksen pitää mennä.
Huntassa rakennamme juuri tätä todellisuutta varten: yksinkertaisempaa ja järjestelmällisempää tapaa, jolla maanomistajat voivat esitellä metsästysmahdollisuuksia, löytää oikeat metsästäjät ja pitää langat omissa käsissään.
Jos sinulla on metsästysmaata, jolla harkitset metsästyksen tarjoamista muille, voit julkaista sen Huntassa ja aloittaa ilman kiinteitä kuluja.